Mietelauseita - vangittuna muurien sisään

Keräilen jokseenkin mietelauseita itselleni. Sitä voi pitää osittain jopa pienimuotoisena harrastuksena, sillä viikoittain etsin mietelauseita kirjoista ja internetistä. Parhaimmat olen tainnut kuulla veljeltäni, Juhalta. En yleensä laita mietelauseita minnekään ylös. Olisihan se älyttömän hienoa, että olisi jonkinlainen mietelausekirja, josta saisi aina katsottua niitä aforismeja, joista on tullut itselle tärkeitä.

Joskus hyvät mietelauseet vain ponnahtavat eteeni, vaikka en ole niitä edes etsinyt. Esimerkiksi etsin johtamiskurssiini liittyen kirjaa, ja lainasin useita kirjoja paikallisesta kirjastosta. Yhdessä kokonainen luku oli omistettu aforismeille. En lukenut kirjaa, luin vain mietelauseet. Ne olivat kerrassaan mainioita! 

Ajattelin, että voisin sivustolleni kirjoitella mietelauseita ylös. Laitankin jo yhden tämän postauksen alle. Samalla kerron lyhyen tarinan aina mietelauseesta, milloin se on etenkin minulle merkinnyt jotain.

"Vaikka olisin vangittuna muurien sisään ikuisesti. Elän mielessäni ja näin olen aina vapaa."

Veljeni viestitti kyseisen mietelauseen minulle, kun alokasaikanani intissä. Olin juuri aloittanut intin, ja alku oli hirveää. "Jäpistelimme" kymmeniä minuutteja käytävällä asennossa tuijottaen kattolistaa - ei saanut liikkua, ei edes hievahtaa. Huudettiin, mesottiin, haukuttiin. Ei ollut helppoa, ainakaan minulle aluksi.

Kun olin saanut tämän mietelauseen veljeltäni ja oli jälleen jäpistelyjen aika, minua hymyilytti sisäisesti. Tunsin, että olin vahvempi kuin nuo, jotka minulle huusivat. Muistin, että vaikka he voisivat käskeä minua, niin he eivät voi koskaan hallita mieltäni. Olen vapaa sieltä. Samoin voin elää mielessäni asiat - toisaalta se on rikkaus ja toisaalta myös heikkous. Koti-ikävä vain kasvaa, kun miettii mielessään asioita ja pyrkii elämään siviilielämää. Hiljalleen intissä oppi, ettei siviilielämää kannata miettiä ja sitä ei edes oikeastaan ole. Pikemminkin siviiliaikana alkoi miettiä inttiasioita - murehtia niitä. Kun intin alussa murehti siviiliasioita.

Kyseinen mietelause on kuitenkin äärimmäisen tärkeä minulle. Se muistuttaa minua toisaalta koettelemuksesta ja tunteista, joita koin aikoinaan. Toisaalta jo aforismi itsessään antaa voimaa hetkessä kuin hetkessä. 

Jotenkin aforismista tulee mieleen vapaustaistelija Nelson Mandela, joka istui vankilassa vuosikymmeniä. Olikohan hän kuullut ikinä tätä, vai ajattelikohan hän käytännössä näin?